Kirjoitan itselleni harvinaisen hengellisen postauksen. Olen toki hengellinen ihminen, mutta useimmiten se minussa linkittyy niin tavalliseen elämään, etten näe sen eroa hengittämiseen. No asiaan:

Istun kirkon penkissä ja draamallinen saarna alkaa. Ollaan venessä ja nähdään Jeesuksen kävelevän myrskyssä veden päällä. Mitä mietit?

- Hallusinaatiota, unta, hulluutta, mitä ihmettä?!?!!?

Saarna jatkuu: Pietari ei usko ellei Jeesus saa häntä myös kävelemään. Jeesus sanoo: Tule. Astuisitko myrskyävään veteen?

- En, ellei tämä vene olisi uppoamassa, kuulen vastaavani papin kysymykseen.

Tämän jälkeen päässäni lähteen synapsien ryöpytys. Usein käyn keskusteluja, kun yritetään viimeiseen asti itse. Moni saa asiansa aivan solmuun, kun ei ymmärrä viheltää peliä poikki ja pyytää apua. Itse valvon öitä, kun yritän loogisesti ratkoa ongelmia, joihin en voi silloin yöllä mitenkään vaikuttaa. Usko siihen, että kyllä minä voi ja ennen kaikkea minun pitää, on vahva.

Kysyin fb-sivullani, että voisiko elämään (uskonnottomat) tai Jumalaan (uskonnolliset) luottaa. Vastaukseksi sain elämän pettymyksiä ja haavoja. Kysyn kuitenkin uudestaan, onko uskallettu luottaa vai viimeiseen asti pinnistetty itse. Voisiko seuraavaan päivään lähteä valmistautuen, mutta luottaen, että päivä, elämä ja Jumala kantavat, vaikka mitä tapahtuisi? No, yritän, taas.

20170123_085902.jpg