Vierestäseuraaminen on sitten kiva tapaa elää omaa elämää. Tällä hetkellä in tai on tai poppia on, että ystävieni, sukulaisteni lapset ovat käyneet tutustumassa päiväkoteihin tms. Edessä on ollut sekin päivä, kun heidät on pitänyt sinne sinä tiettynä päivänä oikeasti jättää. Muutamia huomioita aiheeseen liittyen:

1) Vanhempien tuska on huomattavasti suurempi kuin lasten, jotka parhaimmillaan ovat iloisesti odottaneet sitä jo innolla. Edes lapsen selkeä viihtyminen ei takaa vanhempien surua. Onko kyse ikävästä? Ei, toisen vanhemman hoiviin voi ilolla lapsen jättää. Onko kyse peloista? Ehkäpä, omasta lapsesta voidaan koulia jotakin aivan muuta, mitä on itse toivonut... Onko kyse rooleihin liittyvistä vastuista? Ehkäpä, äitien tuska näyttää olevan suurempi...

2) Lasten kanssa töitä tekevät eivät ole aina unelmatyössään. Liian usein vanhemmat kohtaavat keskenään juoruavia hoitajia tai jopa lapsiin vihamielisesti suhtautuvia ohjaajia. Miksi? Onko pakko olla työssä, josta ei enää pidä? Ei ole, mutta ei ole helppoa vaihtaakaa uraa. Onneksi on niitäkin, jotka siitä tykkäävät! Heidän takiaan lapsia uskaltaa hoitopaikkoihin viedä...

3) Kuntalaitoksella ei mene hyvin. Monet tuntemistani vanhemmista ovat saaneet taistella lapsilleen kunnollista ja (maalais)järkevää hoitopaikkaa. Kuntalaitos monellakaan paikkakunnalla ei taida tuntea vuorotöitä, epäsäännöllistä työrytmiä saati ruotsin- tai suomenkielisiä ihmisiä. Hämmentävää, kun kyse ei kuitenkaan pienistä paikkakunnista.

Onnea pienille ihmisille koulu- ja päiväkotipaikkoihin! Kohdatkoot he ihmisiä, jotka jaksavat edes yrittää välittämistä!