Työyhteisön luokkaretkellä on yleensä melko sama, mihin mennään. Ilo siitä, että kerrankin ollaan suurella joukolla yhtä aikaa jossakin, voittaa kohteen mielenkiinnon. Se meinasi tapahtua myös nyt Pietarissa. Pitää kaiketi olla iloinen siitä, että minulla on niin mukavia työkavereita, että heidän kanssaan viihtyy.

Mieleen jäi kuitenkin muutama asia. Kollegani Da Vincin tauluja katsellessa totesi: "Pitää ihan pinnistää tajuavansa, että nyt ollaan samassa huoneessa Leonardon taulujen kanssa." Samoin oli Rembrandtin taulujen suhteen. Niiden kohdalla silmä vielä enemmän lepäsi - valon leikki on ihmeellinen!

Kiire on toisaalta painajainen. Neljäkymmentä ihmistä suurkaupungissa toiveineen ja tapoineen on raskas paketti, ja välillä tuntui, että juoksemme läpi elämän. Parhaita hetkiä olikin, kun tilanne rauhoittui, eikä ollut minnekään kiire. -Siksi varmaan yöt venyivät... Silloin ei aikataulua ollut.

Parhaaksi hetkeksi arvon kuitenkin: Jäätelön syömisen Pietari-Paavali -linnoituksen rannalla jalkoja Neva-joessa viilentäen. (Tämä kuitenkin päivällä.)

scheme.jpg