Mikä ihme niissä kirjoissa on? En ole koko syksynä saanut luettua juuri mitään (yöpöydälläni on kymmenkunta aloitettua kirjaa). Sitten yhtäkkiä työtoverini tuo pari vanhempaa Shimuraa ja hyvä, että saan nenääni irti niistä. Olin unohtaa lukea maanantaisiin pääsykokeisiin, kun pakkohan saada selville mitä tulee tapahtumaan (reissä on jotenkin tyhmää etsiä vaan sitä murhaajaa) ja saavatko Hugh ja Rei toisensa.

Japanilainen kulttuuri on kyllä kirjoissa huumaavaa. Siitä lukee uskomatta korviaan, tai siis silmiään. Kuinka kuka tahansa ei voi puhutella ketä tahansa. Kuinka vaatteet kuvaavat tiettyä näkemystä. Kuinka tietyt sanat voivat loukata ilman aiottua tarkoitusta.

Onkohan suomessa myös näin? Onko jokin työpaikkakulttuuri tosi niukkaa ja säädeltyä? Saan itse tehdä niin vapaata työtä, jossa saan itse määritellä suuren osan tehtävistäni. Ja työssäni voin reilusti kinata, miltei riidellä, pomoni kanssa ilman suurempaa selkkausta. Taidan olla etuoikeutettu.

Takaisin Reihin. Kirjoissa on ihanaa yhteys ihmisiin, välittämisestä syntyvä tutkimus ja toisaalta ystävien ja sukulaisten huolenpito. Eikä se romantiikkakaan haittaa...