Viime viikon yhdistelmänä kävin Turussa parissa museossa: Käsityöläismuseossa ja Taidemuseossa. Yhdistelmänä nämä saivat ajattelmaan 1800-luvun elämään 1900-luvun alkuvuosikymmenille. Elämää jossa moni asia oli jo samankaltaista kuin meillä ja samalla aikas vaatimatonta.

Käsityöläismuseossa kiersin yksinäni tietämättä alueesta mitään. Pikkuhiljaan opas kerrallaan alueesta alkoi piirtyä kuvaa. Lopulta ymmärsin, ettei asuntoja nykymallilla ollut ollut lainkaan. Kyseessä oli kooste eri ammattikuntien edustajien kodeista, ja alue oli alunpitäen ollut köyhimpien työmiesten koteja. Oleellista oli kuitenkin tutkia noita koteja. Mieleen jäi se, kuinka merimiehen kodista merimiehen kodin teki matkamuistot. Mitkä ihmeen matkamuistot? Lähemmin katsoessani näin kolme matkamuistoa: simpukan, meritähden ja sen kolmannen asian, jonka jo unohdin. Siis kolme. Nykyään, kun tehdään meriaiheinen sisustus, kolme sisustustyynyäkään ei ole tarpeeksi.

Samoin opas huomautti, että pitsistä kerättiin veroja, kuten myös lipastojen korkeudesta. Jäin miettimään, kuinka lähellä verottaja silloin oli jokaista ihmistä. Leveä pitsi kertoi varallisuudesta, jonka mukaan veroja saatettiin korottaa. Nykyäänhän se tarkoittaisi, että joka kerrostalossa olisi oma verottaja, joka tekisi tarvittaessa aina tupatarkastuksen. Kyllä nyt ollaan niin vapaita.

Taidemuseossa ihmettelin lähes saman ajan kansallisuusaatteeseen pohjautuvaa taidetta Suomesta ja Itämeren maista. Symbolismi teki vaikutuksen. Toisaalta realistinen kansallisaarteemme nuo edefeltit ja järnefeltit toivat esiin myös varsin köyhää ja rumaa Suomea. Jäin pohtimaan, mitä tämä taide antoi kansallisaatteellemme tuolloin ja mitä se antaa nyt.

Oli toisiaan tukevaa ajatella käsityöläismuseon koteja ja taiteilijoiden töitä samalle aikakaudelle. Toisaalta taas symbolisimin  pirskahteleva värimaailma ja kauneus olisivat niin toisesta ajasta kuin köyhät kotieläinten täyttämät kodit.