IMG_3507.jpgVuosi sitten aloitin tämän hankkeen. Aloitin tyhjästä muutaman tukilauseen turvin. Sen päälle piti rakentaa kahdeksantuntinen työpäivä. Sen päälle piti luoda suunnitelma, mitä teen kahden vuoden ajan. Sain ohjeita, sain esimerkkejä ja sain rohkaisua. Olen äärimmäisen huono lukemaan ohjeita, olen vähän parempi ymmärtämään esimerkistä, mikä auttaa, mutta ennen kaikkea tarvitsen omaa kokemusta yrittää ja epäonnistua. Onneksi sain siis myös rohkaisua.

Hauskaa oli huomata puolivälissä, kuinka yhtäkkiä palaset alkoivat muovautumaan. Kuulemistani toiveista täyttyi sisäinen saturaatiopisteeni, jonka jälkeen tiesin, mitä tehdä. Tein tarkennetun suunnitelman.

Nyt vuoden jälkeen olen pisteessä, jossa huomaan miettiväni, mitä hankkeesta jää jäljelle ja miten se saadaan jatkumaan tarvittavilta osilta. Tästä hetkestä minulle kerrottiin miltei vuosi sitten. On hauskaa huomata, kuinka kellon lyömällä tämä kaikki tapahtuu. Niissä oppaissa nämä vaiheet on kuvattu selkeäsi laatikoina kuvioissa. Tästä huolimatta minun tulee nämä itse kokea. Tieto ei riitä. Nämä asiat pitää tuntea sisimmässään, minkä jälkeen niitä ottaa pöydälle.

Vaikka sisäinen hankekelloni kulkee kuin juna. Niin silti yksittäisissä asioissa olen myöhässä. Jatkuvasti kutsu seuraavaan  tilaisuuuteen lähtee liian myöhässä, aineisto valmistuu hitaammin kuin kuvittelin ja herään hieman paniikissa muistamaan, etten ole hoitanut jotakin todo-listan asiaa (lukuisista todo-listoista huolimatta). Ilmeisesti ensimmäisessä hankkeessa oppii sen yleisen rakenteen. Yksityiskohtien oppiminen tulee sitten seuraavassa, toivottavasti.

Kivaa kevättä i alla fall!