Sunnuntaina sain työni puolesta vierailla eräässä kodissa, jossa todella harrastetaan musiikkia. Juhlahetken ja kakkukahvien jälkeen otettiin laulukirjat esiin. Nurkassa oli piano ja paikalla kolmisenkymmentä eri ikäistä ihmistä. Päivänsankari valitsi laulun. Ensimmäisten sävelten jälkeen soittajia tuli lisää, parvekkeella ollut äijäporukka tuli ovelle laulutrioksi ja yläkerran esiteinit tulivat rappusille laulamaan. Yhtäkkiä oli jamisessio käynnissä ja ääntä riitti.

Kun aiemmin sanoin, että kestää hetken ennen kuin musikaaleissa oppii siihen, että kuka tahansa voi yhtäkkiä laulaa, niin nyt tämä tapahtui oikeasti. Vieläkin koen sen käsittämättömänä, eikä sitä upeaa tunnetta ja tilannetta voi oikein kuvailla. Taivaan esikartano täyttyi hämmennyksestä ja ilosta.

Joidenkin elämä voi siis olla musikaalia, oikeesti. Joku vieraista kysyikin, että adoptoitaisiinko hänet tähän perheeseen. Musikaalin hengessä vastaus oli: Tottakai!

Millaista voisi sitten olla tällaisen musiikkia taitamattoman musikaalielämä? Jatkuvia tanssisivuaskelia, hyräilyä vai korvakuulokkein popittamista? Ehkä ei, paitsi ne tanssiaskeleet. :) Musikaalielämänasenne on jotain enemmän kuin vain musiikki. Siihen liittyy yllättävyys, positiivisuus, tunteellisuus ja innostuneisuus. Toki kaikki on vähän ylinäyteltyä, mutta tuntuupahan elämältä isolla äällä. Ehkä näitä asioita voisi yrittää oikeestikin.