Olen työni kautta saanut tavata ihmisiä, jotka ovat joutuneet karsimaan joulusta kaiken totutun. Kyllä, kirjoitin saanut, koska se on ollut hyvin koskettavaa ja opettavaista minulle itselleni. Olen joutunut myös itse pähkäilemään, mikä tekee joulusta joulun. Ympärilläni olen kuullut ja usein varmaan itsekin sanonut, että ilman lunta ei joulu tunnu joululta. Toisaalta taas sen tekevät kuusi, lahjat ja jouluruoka. Entä ihmiset? Olen nyt kohdannut ihmisiä jotka viettävät joulun yksin. Eivätkä omasta tahdostaan.

Mitä sitten jää? Kristittynä kymmenen-pisteen-vastaus on tietysti Jeesus-lapsi, mutta en halua nyt valmiita vastauksia, vaan jotakin mikä on totta. Säilyykö se Jeesus-lapsen sanoma ulkoisista asioista huolimatta vai löytyykö vastaus siitä ihmismielestä, jota joululaulut ovat pullollaan?

Itselleni tämän pohtiminen on saanut joulumielen rintaan. Koko viikon olen iloinnut joulun läsnäolosta. Ja vain siksikö, että minulla on varaa kaupalliseen jouluun. En halua uskoa niin. Kohdattuani vähävaraisen ihmisen onnen, kun hän oli päättänyt luoda joulun niistä asioista joita hänellä oli, näytti todellisen joulun hengen. Joulu on yhtä idyllinen, rauhallinen ja jouluinen, kuin se miksi pystymme ja haluamme sen luoda. Joten nyt jos koskaan yritän nousta huomenna sängystä sillä joulumielisellä jalalla.