Miksi tuntemattoman eläimen kuolema tuntuu enemmän kuin ihmisten?

Jäähyväiset amurintiikerille jäivät antamatta, kun viimeksi hänet Korkeasaaressa näin. Olihan hän väsynyt ja selkeästi vanhan oloinen, mutta en ajatellut, että viimeisen kerran kohdattaisiin. 

"Korkeasaaressa ei vietetä hautajaisia." Ymmärrän kyllä, ettei eläinten ruumiita siunata hautaan. Mutta ettei järjestetä mitään jäähyväisiä, kuulostaa sydämettömältä. Jos olisi tehnyt töitä pitkään vanhaksi eläneiden eläinten kanssa, olisin varmasti kiintynyt niihin. Ja haluaisin kyllä sanoa hyvästi.

Koko eläintarhaidea on minusta järjettömän vaikea. Olen käynyt useissa eläintarhoissa ja aina mietityttää, että osoitanko sillä kannatusta jollekin, jota ei pitäisi puoltaa. Ja toisaalta käyntien avulla ymmärrän tai ihmettelen taas vähän enemmän maailman monimuotoisuutta ja ihmeellisyyttä.  

Mutta en tiedä, miksi eläimeen tuntee paljon enemmän sympatiaa kuin ihmiseen. Onko minussa jokin vikana?

260582.jpg