Kuinka voi olla niin huumaavaa katsoa kun osaavat kädet tekevät jotakin ja saavat aikaan jotakin kaunista.Tällaisia elokuvia tehdään aina ajoittain, missä käytetään pitkiä aikoja kuvaamaan jonkun käsityön valmistumista. Pienessä suklaapuodissa suklaakonvehteja valmistettiin rauhassa ja yksityiskohtiin keskittyen. Tässä elokuvassa ajoittain päästiin samaan ihanuuteen, jossa ihminen vain näkee, miten on tehtävä ja alkaa leikkaamaan kangasta. Elokuvateatterissa tunnelmaan pääsee kun mahtavat äänentoistojärjestelmät toistavat ihania ääniä. Kun kangasta leikataan, syntyy taivaallinen ääni.

Itseanalyysiä tähän väliin. Luulen, että nautinto tällaisia asioita kohtaan syntyy puhtaasta kunnioituksesta. En ole käsillä tekijä lainkaan. On kaunista, upeaa ja hyvin kunnioitettavaa katsoa, kun joku osaa ja näkee, mitä tulee tehdä. Kankaan leikkaaminenkin on niin oleellista, koska jos leikkaa väärin, niin pieleen meni. :)

Muutoin dekadenttinen aikakausi, jossa itsenäistyminen naisilla oli vielä hyvin vaikeaa ja elämässä tärkeintä oli löytää rikas mies, oli hämmentävää katsottavaa. Tiettyjä rajoja oli jo rikottu, mutta silti raja niiden välillä joiden oli tehtävä elääkseen työtä ja niiden välillä joiden oli vain elettävä, oli suuri. Rikkaudesta syntyvä tyhjyys on myös mielenkiintoinen ongelma. Ei elämä olekaan kivempaa tai täydempää, ehkä vain tyhjenpää.

Audrey Tautou on aina kaunis katsella. Kunnioitus kaikkia itsenäisiä naisia kohtaan kasvoi jälleen!