Minä koen olevani suhteellisen järjellä ajatteleva ihminen. Ymmärrän tunteita ja kunnioitan niiden merkityksen ihmiselämässä, mutta pääpaino on kuitenkin lähes aina järjen syillä ja loogisella ajattelulla.

Yhtäkkiä sitä kuitenkin huomaa huumaantuneensa jostakin ihan järjettömästi tai jollakin asialla onkin pikkumaisesti kaikista suurin merkitys. On käsittämätönä, kun joku esine tai asia saakin niskoilleen tunnekuorman, mitä se ei ole lainkaan ansainnut. Saatika sitten jos esineen tilalla onkin toinen ihminen. Mutta siis itselläni nyt on tämä tuote, joka yhtäkkiä on pakkomielle, fyysinen olomuoto kaikelle itsearvolleni, kauneudelle ja menneisyyden haamuille. Miten niin kävi? Ja ennen kaikkea miten tästä tunnetaakasta pääsee eroon?

Niin no vielä kamalampaa on, kun toisen ihmisen vastuulle laitetaan kaikki syy omista epäonnistumisista ja ongelmista. Tätäkin on suvussa. Toivottavasti ei tartu.