Eikun hommiin!On se vaan jännää, miten viikonloppu teki tehtävänsä. Jo eilen maanantaina huomasin, että asiat alkoivat loksahtaa paikoilleen. Oikeastaan olen kyllä vasta palannut siihen tilanteeseen, mikä minulla oli silloin, kun tähän tehtävään hain. Eli olen palannut tilanteeseen, jossa olin ennen kuin oma elämäni muuttui.

Näin paljon sitä ihmisen mieltä sotkee muutos. Muutos, jota halajan ja aina kaipaan, niin silti. Muutos sotkee mielen ja uuden oppiminen vie aikansa.

Tällä viikolla tiedän jo, mihin viedä autoni aamulla. Harkitsin jo pyörällä tulemista, mutta se on säiden puolesta ollut vielä työn alla. Toisaalta juuri tällaiset muutokset vievät myös aikaa. Miten aamurutiinit muuttuvat, kun töissä pitää olla puoli tuntia aiemmin. Miten organisoin työhön tuloni? Missä syön ja monelta pääsen kotiin? Näitä henkilökohtaisia muutoksia ei perehdytyssuunnitelmaan useinkaan laiteta. Ja tässä tapauksessa perehdytykseni on käytännössä toisella paikkakunnalla, joten lounaspaikat täytyy löytää itse tai toisten avulla.

Työn sisällöt ovat olleet päällimmäisenä. Olen lukenut, värikoodannut, lukenut ja taas kirjoittanut muistiinpanoja. Niin paljon, että välillä mietinnöt ja strategiat loikkasivat paikoiltaan. Eilen asiat alkoivat löytää paikkansa. Aloin vuoraamaan seinäni ohjelapuilla luomaan rakennetta mieleeni. Eilen ensimmäistä kertaa osasin vastata jo auttavasti kysymykseen, mitä minä aion tehdä.

Tänään aloin kirjoittamaan, mitä aion tehdä.