Vähän liian pitkä, mutta hassu, mutta itseä moralisoiva, mutta yllättävän ehkä jopa hyvä. Miksi olen näin varovainen sanomaan siitä mitään? Ehkä koin, sen olevan sekä hyvä että huono. Enkä osaa päättää kumpaa mieltä olen enemmin.

Hyvää oli Pittin hahmo, tarinan yllättävyys ja CIA:n pomot. Niitä jaksoi nauraa ja ihmetellä. Pitt esitti niin stereotyyppistä hahmoa, että koko mies sai ihan erilaisen mielikuvan. Tosin saattoi myös olla, että hahmo oli sarkastinen, ettei se mennyt lainkaan läpi: Pitt esitti hassua hahmoa.

Huonoa oli pituus ja raakuus. Tämän päiväisen Hesarin mielipidekirjoituksen jälkeen sitä taas hetken miettii, että mille asioille sai nauraa. Ja tässä leffassa moraalinen nauru joutui koetukselle. Toisaalta olen sitä mieltä, että kaikelle pitää saada nauraa. Naurulle vaan on löydettävä oikea paikka, ettei se loukkaa ketään. Ja sillehän leffateatteri on mitä parhain paikka.

Taisi tää arvio nyt kuitenkin jäädä plussan puolelle.