Ennen vanhaan joulu tuli itsestään. Tuntui joululta, maistui joululta ja oli ihanan pimeää, missä jouluvalot iloisesti välkkyivät. Nyt joululauluista nousevat esiin sanat, joissa pyydetään rauhaa jouluksi tai se pitää rakentaa tai tehdä. Mihin on kadonnut luottamus, että joulu tulee itsestään? Miksi en voi uskoa, että joulun sanoma, jouluevankeliumi, puhuttelee minua myös tänä jouluna? Onko tämä typerä aikuistuminen pilannut kaiken?!

Liittyykö mystinen väsymykseni myös siihen, että en luota jouluun. Olen julistanut boikotin joulupukille, joten olenko myös tuhonnut sillä jotain itsestäni. Onhan joulupukki symboli hyvää palkitsevalle hahmolle, joka ilman vastapalvelusta tuo lahjoja toisille. Voiko tällaisella mielen boikotilla symbolista hahmoa kohtaan vaikuttaa omaan tunnelmaansa, jopa mielialaansa? Meneekö tämä höpinä jo uuden psykologisen uskonnon puolelle?

Väitän olevani humanisti (joka uskoo ihmisen haluun/kykyyn kehittyä paremmaksi), mutta lähtökohtani on kovin pessimistinen. Ehkä vaan kertakaikkisesti uskon jokaisen ihmisen olevan omalla tavallaan niin itsekäs (eli joulun kielellä tuhma), ettei kukaan ansaitse lahjoja. Jolloin en usko joulupukin pyyteettömyyteenkään.

No miten saan uskoni jouluun takaisin. Ehkä elämällä sen. Keskittymällä omaan jouluun, odottamalla joulun sanomaa vasta jouluna ja kohtaamalla rakkaimpani. Miettimällä mikä on minulle olennaisinta, mikä on minulle kaikkein tärkeintä.