Upea elokuva!

Ajatuksia Sofia Coppolan Marie Antoinettesta. Olikohan se Nyt:n elokuva-arvostelija, joka vertasi MA:ta nykyajan pissikseen. Elää omassa maailmassaa, keskittyy meikkeihin, kampauksiin, vaatteisiin ja kenkiin, eikä ajattele muuta elämää. En tunne yhtään pissistä, joten en tiedä, onko näin, mutta minä sovin tuohon kuvaan paremmin kuin joku teini.

Maailmassa ihan just nyt ihmisiä näkee nälkää ja vielä aivan yhtä lähellä kuin Versailles on Pariisista. Silti minä ja aika moni tuntemani ihminen elää kuplassa, jossa tärkeintä on omassa elämässä selviytyminen, niin kuin MA:llakin. Selviytymistä ja sen tuomaa kipua paetaan ostamiseen, leffoihiin ja tunteiden turruttamiseen. Jos todellakin 17-vuotiaalta tytön ruipaleelta odotettiin rauhan säilyttämistä kahden kilpailevan suuren ja pienemmän maan välillä, on vaikeaa ymmärtää, kuinka hän ylipäätänsä selviytyi ja onnistui niinkin kauan säilymään järjissään. Ikinä ei selvinnyt, millainen hänestä vanhempana olisi tullut.

Oman kuplan sisällä stressiä voi aiheuttaa aivan naurettavatkin asiat, jos niitä saa verrata muiden tuntemaan hätään. Harvemmin vertailu niin kärsimyksestä kun onnestakin kannattaa. Jokaisen kupla on omansa ja jos sitä ei yritä puhkaista, se helposti muuttuu kilveksi, jota on vaikea saada hajalle. Onhan eräässä filmatussa talossakin saatu myrsky vesilasiin. Ihan oikeassa elämässä on vain vaikea saada selville, mikä on tarpeeksi vakavaa vakavasti otettavaksi ja ennen kaikkea mikä ei.

Elokuva oli hieno. Coppolalle tyypillinen ahdistavakin pysähtyneisyys, MA:n tyyneys ja vastakohtana väri- ja kauneusloisto antavat kyllä paljon pohdittavaa juuri elämästä 2000-luvulla.