"Lääkkeeseen tilkka makeaa maistumaan sen saa!" Oli eilen iltapäivän kasvatusopetus kerrassaan. Harmi vaan, etten juurikaan ole kasvatusvastuussa kenestäkään. Tosin ystäväni kanssa tuli puhutuksi sen Maija Poppas-esityksen jälkeen, että on tutkittu että pitää kehua kaksi kertaa enemmän kuin kritisoida, jotta työtulos paranee. Kritisoimalla ei parane lainkaan. Eli makeaa elämään, niin kyllähän tehostuu.

Uusi idolini Maija on kyllä käytännössä täydellinen. Äitini voisi sanoa, että olen jo aiemmin ottanut hänestä mallia, mutta ehei; Paljon kirittävää on. Tuo ryhtikäs, upeasti ikityylikäs, napakka, suorasanainen, kekseliäs ja innostava naismalli on kyllä haastava, mutta siinä on paljon myös oikeasti opittavaa. Eikä vain lasten kasvatuksessa. Rehellisesti uskoo itsensä riittävyyteen ja taitoihinsa. Kuuntelee toisten toiveita ja pyrkii niitä toteuttamaan. Ja silti toimii niinkuin itse haluaa, eikä selitä koskaan mitään. Varmasti olisi rasittava tuntea hänenlaisensa ihminen, mutta hetken kunnes tuuli jälleen kääntyy.

Mutta siis. Itse esitys oli kyllä loistava. Suomessa taitaa olla aika monta huippulavastajaa, kun jälleen näkymä näyttämöllä vei mukanaan ihmemaailmaan. Pienet kikat, taikatemput, valot ja erilaiset tekniset jipot. Näin aikuiselle lapselle paljon iloa. Saatika varmasti monille salissa olleille lapsille. Vain yksi kohtaus oli pelottava. Eritoten kun tunnen monia aikuisia, joilla on klovnifobia, kuten minullakin vähän. Mutta loistava, viihdyttävä ja ah, niin perusasioitakoristava. Ei se talouden mahti, vaan välittäminen ja inhimillisyys. Pyhääkin kohtasin, kun poika sai Maijan antaman katedraalin edessä ruokkia lintuja. Pyhyys on välillä niin pienissä asioissa.