Suurin jouluvalmisteluni lienee joulukorttien lähettäminen. Ja nyt voin sanoa, että tehtävä on miltei suoritettu.

Ilo syntyy siitä, kun saa valikoida edullisista korteista ne, jotka miellyttävät omaa silmää eniten. Useimmiten niissä on joku (pehmo-)eläin tonttulakki päässään. Joskus seimiasetelma. Mutta ei koskaan joulupukkia! Tontut käyvät vain, jos kortti on muuten tosi kaunis tai harmoninen.

Minun perinteeseeni kuuluu korttiin laittaa jouluhenkinen tarra. Ei mitään runoja tai muita sutkauksia (tänä vuonna pieniä poikkeuksia), vaan tarra. Ja kuinka vaikeaa onkaan löytää sopivanlaista tarraa, jossa ei ole joulupukkia. Kyllä välillä löytyy, mutta juuri sopiva on löytämisen ilon arvoinen

Osoitteiden metsästys on osittain vähän noloa. Varsinkin juuri pari viikkoa ennen joulua... Ja luulisi sitä, nyt tietävän niiden ihmisten osoitteet, joille ylipäätään aikoo kortin lähettää. Mutta ei, sähköisten kuulumisten vaihdon myötä harva jaksaa uusia osoitteitaan ilmoitella. Ja kuulun (ylpeällä äänellä) vielä siihen ikäryhmään, jossa vielä muutetaan usein. Tai ainakin ystäväni kuuluvat.

Itse kirjoittaminen on hetki sinänsä. Ensin listataan ne ihmiset joille halutaan kortti lähettää/ antaa. Sitten levitetään ostetut kortit laakealle alustalle. Sitten poimitaan yksi ihminen/perhekokonaisuus ja valitaan tälle sopiva kortti. Kirjoitetaan osoite, valitaan tarra ja kirjoitetaan "Toivottavat, " ja lisätään allekirjoitukset.

Ja nyt kun postimerkit vielä puuttuvat, ei tehtävä ole aivan valmis. Mutta ylpeänä silti katselen korttipinoa. Muita joulurituaaleja ei niinkään löydy, mutta hyvä, että edes yksi. Ja toivottavasti saajat ymmärtävät, minkä ajatustyö kortin takaa löytyy.