Kun viimeksi asuin täälläpäin, en juuri viettänyt kotona aikaa. Aina olin jonkun kaverin luona käymässä, rannalla tai vain jossain shellillä kahvilla. Nyt on toisin, olen oikea sukuloija: istun kahvilla kotona, mummolla, tädillä ja syön kotona, mummolla, jne. Istun keittiössä, olohuoneessa ja pikkuveljen huoneessa. Juttelen äitin, iskän, mummon, pikkuveljen tai vaihtoehtoisen sukulaisen kanssa. Telkkua en ehdi katsomaan. Netissä käyn äkkiseltään. Kavereita näen sitten ihan muualla, toisessa elämässä.

Lisäksi aina jää tunne, etten kuitenkaan ehtinyt nähdä kaikkia riittävästi ja jutella kaikkien kanssa kaikista asioista. Täytyy myöntää, että kotona käyminen vaatii muutaman päivän levon omassa kodissa sen jälkeen. Ja sitten heitä on kuitenkin ikävä, kun ei pitkään aikaan näe.

Lisäksi täällä tuntuu kaikki pienentyneen entisestään. Keskusta oli isompi, välimatkat suurempia ja kaikkien talot tosi valtavia. Nyt kaikki näyttää toisenlaiselta, mutta silti nostalgiselta.