Eilen pääsin pitkästä aikaa ihmettelemään oopperan hienouksia. Tunnelma on aina upea ja lauantai-iltana tuntui juhlallisuus puvuissa ja eleissä olevan valloillaan. Jopa vähän harmitti, etten ollut pukeutunut astetta juhlavammin. Aistittavissa oli myös, että monella oli suht hieno vakiojuhlavaate. Voi tätä Suomen yltäkylläisyyttä!

La Bohème oli musiikkinsa puolesta hienoa kuultavaa. Ja vaikka kuuntelun ymmärrykseni on tässä lajissa hieman vajavaista, uskon esiintyjien selviytyneen urakastaan kiitettävästi. Näin ollen, kun sulki silmänsä oli, taiteellinen elämys hieno. Uskomatonta, että minä sanon näin, kun minähän kuulun kategoriaan "menen oopperaan ihailemaan lavastuksia ja pukuja".

Itse oopperasta:
Lavastus oli peri kotimaisen oopperan oloista: valaistus oli lähes koko ajan sinistä ja pimeää. Vaatteet olivat lähes ainoastaan pitkiä takkeja. Ja hyvä on, myönnän, siltakuvaus oli kyllä onnistunut: Sitä ihailin.

Tarina sen sijaan ei uponnut tällaisen feministin makuun lainkaan. Millä tavoin voidaan saada onnistunut rakkaustarina, jos puolessa välissä käy ilmi, että mies on romanttinen narsisti, joka saa mustasukkaisia raivokohtauksia? Eihän tällaisessa asettelussa löydy mitään muuta onnea kuin, että nainen pääsee äkkiä eroon miehestä! Uusi traaginen kohtaaminen aiheutti enemmän yökötysväreitä, kuin romanttista kyynelehdintää.

Silmät kiinni ja La Bohèmea kuuntelemaan!