Inhoan valittajia ja valitusta. Kuulun aivan liian usein tuohon joukkoon ja tämä blogiteksti tulee olemaan juuri sellainen. Halusin tai en.

Tänään kyllästyin tähän talveen. On loma, enkä voinut nyt lähteä mihinkään lämpimään, joten ajattelin, että loma kotona on kiva asia. En toki ajatellut, että loma ihan kokonaan kodin seinien sisälläsi olisi kiva asia. Arvostan pyjamapäiviä, jolloin ei tarvitse ollenkaan käydä ulkona vaan saa lukea, siivota, katsoa telkkua tai tehdä mitä vaan seinien sisällä. Mutta kotona vankina oleminen ei ole minusta lomaan kuuluva asia.

Tänään saison 30 minuuttia rautatieasemalla. Olin päättänyt olla aktiivinen ja mennä Ateneumiin valokuvanäyttelyyn. Kulttuuria ja ystävän näkemistä eli ihanaista lomaa myöskotimaassa. Takaisin rautatieasemalle.  Vaikka mikään taulu tai kuulutus ei kertonut, onko tänään lainkaan tulossa junia, enää koskaan. En halua pilkata VR:ää, vaan tätä typerää talvea. Ei ole ihmisten syy, että täällä ei voi elää eikä liikkua. Täällä vaan on liian kylmä ja muualla sentään ymmärretään sulkea kaupungit ja valtiot, jos on näin epäinhimillistä.

No talvi aiheutti sen, että mietin viitsinkö raahautua keskustaan. Olin muuttaa suunnitelmiani ja vajota jonnekin, missä on varmasti lämmintä. Sisu ei antanut kääntyä ja mennä kotiin. Varpaat olivat jäässä ja posket hehkuvan punaisia. Muuten oli lämmin, sillä osaanhan minä pukeutua säähän sopivasti, mutta silti kohtuus kaikessa.

Eikö tämä voi jo loppua? Tämä järkyttävä kylmyys edes. Lumi on tiellä, mutta se on vaan lunta. Tämä kylmyys syö kaiken ja pakottaa jäämään kotiin, sillä sen uhmaaminen vie hengen.

Junaan päästyäni nielin kyyneleitä. Joku oli odottanut 40 minuuttia, minä vain puoli tuntia. Vankina oleminen syyttömänä syö naista. Kysyn vielä, voisiko jo tulla lämpimämpi.