Pnokipannu%20talvi.jpgari viikkoa on ollut sellaista korkealentoa, että mahdollisuuksia vain on tipahdellut kaikkialta. Se on lempivaiheeni, kun kaikki tuntuu ilotulitusten räjähtelyltä. Oma oppiminen on huipussaa ja näkee yhteyksiä kaiken välillä ja pitää kaikkea tärkeänä. Uudet ihmiset ovat innostavia, eikä negatiivisia huokauksia edes noteeraa. Tällöin hankkeellani on siivet, joilla liidetään kohti uutta uljasta parempaa maailmaa, mikä tietysti onkin hankkeeni tavoite.

Sitten tulee huomattavasti aivoja kuormittavampi vaihe - pitää valita. Uusista uljaista ideoista pitää pystyä muodostaa koherentti kokonaisuus. Ennen kaikkea suunnitelman täytyy olla toteutettavissa annetussa ajassa. Tämä tuottaa väsymystä. Olen ollut myös hyvin väsynyt. Nämä kaksi vaihetta ovat osittain päällekkäin. Muutaman maanantain olen kyllä viettänyt niin vuoristojunassa, kun olen saanut ensin hyvän tai huonon vastauksen, sen myötä idean ja siitä taas kipakan palautteen. Näin ei ainakaan tylsää hetkeä ole ollut.

Miten sitten sytytetään turvallinen ja rajattu nuotio, joka tekee tehtävänsä tuottaa lämpöä ja lämmittää ruuan? Olen sen tien alussa. Jatkuvasti yritän saattaa kipinät joko uuteen nuotioon tai sammuttaa ne. Ehkä lopussa onkin vartiotorniketjuista tuttu nuotioiden ketju. Tästä metaforatasolta pitää vain päästä kohti konkretiaa ja arkista työtä.