vaasa%20talvi.jpgSyyskuussa olen saanut viimeksi kirjoitettua tänne kuvausta hankkeeni vaiheista. Suurin syy oli oma kyllästyminen huokailuun ja valittamiseen. Kun ei ollut uutta kirjoitettavaa, niin on turha toistaa itseään. Toisaalta silloin on vaikea arvioda, milloin muutos tapahtuu. Muutos on kuitenkin tapahtunut. Jonkinlainen pohjakosketus tunteissa tapahtui tuossa lokakuussa. Sen jälkeen ei mikään pieni ahdistus ole tuntunut miltään.

Tilaisuus lokakuussa oli mielestäni suuri floppi, johon näin puolitoista kuukautta myöhemmin uskallan kurkistaa. Uskon, että saamani työnohjaus auttoi tässä suuresti. Floppi oli osittain päässäni, osittain epävarmuuteni esille heittämistä ja osittain huonoa valmistelua. Näistä olen ottanut oppia, käynyt läpi ja kerrassaan vain opetellut tietämään, että tällaisetkin tunteet ovat mahdollisia. Enpä ollut tällaiseen aiemmin törmännyt. Täydellinen häpeän tunne omasta työstään. Kamala kokemus, mutta hirvittävän opettava.

Hiljalleen siitä on noussut ja epävarmuus on alkanut muuttua varmuudeksi. On muotoutunut käsitys siitä, mitä on tarpeen tehdä ja mikä on mahdollista tehdä. Nämä molemmat näkökulmat ovat hyvin tärkeitä, jotta voidaan tehdä jotain konkreettista ja joka ehkä voi jäädä jopa elämään. Hauska havainto on ollut huomata, kuinka tunneperäistä järkeen perustuvan työn tekeminen on. KUn on käynyt vierailemassa erinäisissä paikoissa, keskustellut teemoista ja kuullut erilaisia näkemyksiä riittävästi, syntyy olo saturaatiosta. Nyt teemat alkavat toistaa itseään. Nyt olen kiertänyt ja kuullut riittävästi. Nyt voin tehdä johtopäätöksiä tarpeista ja tehdä niihin perustuen toimintasuunnitelmat.

Lisäksi minua hämmentää se kuinka fyysistä tällainen ajattelu on. Pelkkä järkinen päättely ei riitä, se pitää kokonaisvaltaisesti tuntea. Siitä syntyy varmuus. Häpeän tunteen läpikäyminen oli rankkaa, mutta kokemattomana otin itseeni havaintojeni testaamisen. Sen sijaan, että toimin kuinka olin suunnitellut ja toteutin sen, niin koinkin sen henkilökohtaisesti. Tämä on suuri kysymys, kuinka erottaa omat tunteet ja työn arvioinnit toisistaan. Tähän koen kompastuneeni.

Nyt siis kohti puurtamisen vaihetta. Se pelottaa tällä hetkellä eniten, mutta poikkeuksellisesti on selkempi vaihe. Kohti ensi vuotta!