aivot%20halkeaa.jpgViime viikko oli loistava. Pääsin monessa asiassa ja ideassa eteenpäin. Lähdin viikonlopun viettoon innoissani ja hyvin, hyvin väsyneenä. Viikonloppuna kehittelin monenlaista yksityiskohtaa, kun lopultakin energiaa taas oli. No mikä tähän johti: Kohtasin ohjausryhmäni, joka oli sekä kannustava että kriittinen.

Vaikka keskustelu oli hyvin yleisellä tasolla, antoi se kuitenkin selkeää viestiä siitä, että oikeaan suuntaan olen menossa. Pystyin monta viikkoa jumittaneet konkreettiset toimenpiteet laittamaan päivämääriksi ja kutsuiksi. Pystyin lähtemään kehittämään oikeaa materiaalia, kun sain jonkinlaiset hyväksynnän suunnitelmilleni.

Tämä viikko alkoi hieman toisella tavalla. Tapasin ohjausryhmän jäsenen, joka kyllä puhui nätisti, mutta myös muistutti, että tässä on hankkeen aikaa jo kulutettu näin paljon, että jotain pitäisi saada aikaan. Samalla iski paniikki. Samalla iski riittämättömyys, joka johti siihen, että suunnitelmaan iski heti ahneus. Pitää saada lisää ja mikään ei riitä. Todella mielenkiiintonen tunne.

Kun on hyvin sosiaalisesti herkkä ja tekee töitä yksin, niin sitä kaipaa, mitä tahansa toista ääntä. Tällöin tämän äänen vaikutus on myös, mitä suurin. Kirjoitan tämän oikeastaan siksi, että tulisin tietoiseksi ja osaisin asettaa yksittäiset äänet niiden kokoisiksi. Toki myös haluan ottaa niistä oppia. Niin jakotautista.