Niinpä. Bunakenilla sitten oltiin puolitoista viikkoa. Vitsit oli hauskaa ja panikoivaa. Ihmiset olivat mukavia, ystävällisiä ja sanoinko jo mukavia ja ystävällisiä. Sukeltaminen oli helppoa ja aina yhtä antoisaa. Ainoa ikävä puoli (niiden ötököiden lisäksi siis) oli se, että armaani ei pystynyt sukeltamaan. Ikävä flunssa aiheutti sukeltaessa turhaa kipua, joten minun piti yksinäni selvitä. Teki kyllä sekin hyvää. Sukellusitsetuntoni parani huomattavasti, kun olin joukossa (DM:ää lukuunottamatta) ainut yli 80 sukelluksen ihminen. Aiheutti jopa huvittavaa vastuuntunota kanssasukeltajista.

No päivät menivät sukeltaen ja veneen kannella maaten. Lounaalle gekkokatokseen ja sitten mökkiin suihkuun sekä lukemaan. Hassua oli, että kun wlan toimi, niin illan pimetessä tuli aina sopiva nettihetki, jolloin tiesin paremmin Suomen turhien julkkisten asiat ja fb-kaverien statukset kuin kotona konsanaan. Tähän pitää tietysti selittää, että kirjaa ei voinut lukea, koska sitten olisi pitänyt valot päällä ja valo taas houkutteli... No ainakin ystävämme gekot - ties mitä muuta.

1907102.jpg
Suomalainen mökkikylämme

Myös kolmekertaa päivässä syöminen laihduttaa. Aamiaisella ihanat banaanipannarit riittivät hyvin lounaaseen asti, mutta lounaan ja päivälliseen väliin jäi pitkä aika, jolloin olisi ollut kiva mussuttaa jotakin. Noh, ruotsalaistäti oli jo alussa pelotellut hyvin, joten mökkiimme ei mitään ylimääräistä ruokaa haalittu. Sillä ruoka tiesi rottia ja rotat - - - noh käärmeitä. Niin yksi nyt tuli käymään joka tapauksessa, mutta se ei ollut vaarallinen... ;)

Illan tullen sitä siis alkoi toivomaan aamun sarastusta. Ikinä muulloin en ole ollut niin illantorkku (pakosta) ja aamunvirkku (ilosta). Iltojen toinen huvi oli paikallisen henkilökunnan kotikutoinen bändi. Suomalaiset, indonesialaiset ja kansainväliset hitit raikuivat keskellä viidakon pimeyttä. Bintagenin ja bändin avulla unohtuivat kaikki painajaiset ja elämä oli iloista. Ei voi muuta kuin kiittää indonesialaisuutta. Se oli upeaa ja vilpitöntä. Ihmisten ja lämmön vuoksi voisin muuttaa sinne koska tahansa.